Manok on venäjää ja tarkoittaa metsästäjän houkutuspilliä. Manok oli myös petroskoilainen, pääosin suomeksi laulanut lauluyhtye, joka kunnioitti nimellään edesmenneen taiteellisen johtajansa Marlen Nokelaisen muistoa.

Petroskoin vastine Kipparikvartetille keikkaili 30-vuotisen toimintansa mittaan aina Kremlissä ja Keski-Euroopassa saakka ja levytti valtionyhtiö Melodijalle yhden LP:n. Sittemmin yhtyeen suomensukuiset jäsenet ovat paluumuuttaneet rajan tälle puolelle. Joensuussa eläkepäiviään viettää yksi manoklainen, Petroskoin radion kuuluttajana päivätyönsä tehnyt Ensio Vento. Monia manoklaisia yhdistivät Petroskoin suomalainen teatteri ja Kantele-yhtye.

Manokin jälkeenjääneistä nauhoituksista 70-minuuttisen CDR-levyn on koonnut Arto Rinne, petroskoilainen muusikko ja Manok-laulaja Pauli Rinteen poika. Antologia 1960-1990 on omalla sektorillaan kulttuurityö, Neuvostoliitossa sinnitelleen suomalaisen kulttuurin tallennusta jälkipolville.

Manokin ohjelmistossa on ollut Haluavatko venäläiset sotaa – ja Rakastan elämää -tyyppistä isänmaallista laulelmaa, karjalaisia, venäläisiä ja suomalaisia kansanlauluja ja suoraan Suomen-esikuvilta lainattuja Tukkijoella- ja Pieni ankanpoikanen -mallisia reippaita ralleja. Veikeä humoristisuus tuntuu olleen olennainen osa Manokia; esimerkiksi karjalankielinen kiiskenkeittämisbiisi Kiishkoin suudo on mainio.

Voimansa päivinä kuusimiehisenä toimineen kvartetin laulusoundi ei ole aina virtuoottisen tarkka, mutta kauniin pehmeä kuitenkin ja iskee slaavilaiseen hermoon siinä missä esimerkiksi Georg Otsin tulkinta. Hienon jos kohta obskyyrin levyjulkaisun tilauslomake sekä lisätietoja yhtyeestä löytää Arto Rinteen tekemiltä internet-sivuilta osoitteessa http://manok.heninen.net

Karjalainen, 11. kesäkuuta 2003